Mervi Saarela


Askarteluja, ompelua, käsitöitä, piirtämistä. Niitä tykkäsin tehdä jo pienestä pitäen. Seitsemänvuotiaana teimme siskojen kanssa isot läjät barbien vaatteita äidin poljettavalla Singerillä. Nappeja, neppareita, vetoketjuja ja nauhoja kului isot kasat värkätessä. Pian ei enää poljettava Singer riittänyt, vaan tilalle vaihdettiin ompelukone, saumuri, neulepuikot ja neulekone.

Koulussa valinnaisista aineista mieluisimpana löytyi aina kaikki käsitöihin ja kuvaamataitoon liittyvät kurssit. Ja yllättäen jatko-opintojen suunta oli Käsi- ja taideteollinen ammattikoulu ja vaatetusartesaanin ammattitutkinto. Sitä seurasi automaalaritutkinto ja viimeisenä verhoilijan tutkinto.

Koska intohimoa ja iloa käsillä tekemiseen on riittänyt, päätin vihdoin perustaa oman yrityksen kotini yhteyteen Sieviin, Ylivieskan naapurikuntaan. Täällä minulla on tarvittavat tilat ja laitteet tehdä verhoilijan työtäni.

Pääasiassa teen ajoneuvoverhoiluja ja huonekaluverhoiluja, mutta myös muita mielenkiintoisia projekteja voimme suunnitella yhdessä. Autojen, veneiden ja traktorien verhoiluja, asuntoautojen ja -vaunujen sekä rekkojen sisustamisia, kynäruiskumaalauksia, päiväpeitteitä, sängynpäätyjä, väliverhoja jne. Minulta voit rohkeasti kysyä, jos mieleen juolahtaa jokin mielenkiintoinen toteutettava idea!